Iso jytky

Julkaistu 20.4.2015

Kirjoittanut Alpo Kekkonen

Kotonani on ollut aurinkosähköjärjestelmä kohta vuoden. Sen huipputeho on vain 1,2 kW. Tänään tuli jälleen tämänvuotinen yhden vuorokauden tuotantoennätys, 5,53 kWh.Tuotanto oli huhtikuiseksi hyvä ottaen huomioon, että yksi puu alkaa varjostamaan aurinkoa jo ko 15 aikoihin. Näin keväällä päivän tuotantoennätyksiä syntyy usein. Jos Suomessa olisi sähkön pientuottajille nettomittarointi, minun kannattaisi kymmenkertaistaa ”voimalaitokseni" teho. Kataisen hallitus toki selvitteli nettomittarointia, mutta selvittelyksihän sekin asia jäi, vain toteutus jäi puuttumaan. Jos nettomittarointi toteutuisi, siitä seuraisi aurinkosähköjärjestelmien räjähdysmäinen yleistyminen Suomessakin, aurinkosähkön iso jytky. Tälläista hyvin hyödyllistä jytkyä päättäjämme eivät ole halunneet. Voimalaitokseni nimi on MT-3 (ei OL-3) ja sen tuotantotiedot löytyvät sunnyportal.com:sta. Kuvassa on tämän huhtikuun alkupuolen tuotanto, 1. - 20.4.2015.

huhtikuu.jpg

Nykyisin aurinkosähkön pientuottaja saa tuottamansa ylijäämäsähkön myynnistä tyypillisesti vain n. kolmasosan siitä hinnasta, mitä hän joutuu maksamaan ostamastaan sähköstä. Niinpä aurinkosähköä kannattaa tuottaa vain sen verran, minkä pientuottaja kuluttaa SAMANAIKAISESTI ja samassa sähköverkon vaiheessa tuotantonsa kanssa. Suomessa ei ole edes tuntitason netotusta eli jos tuotanto on vaikka vain yhden sekunnin ajan kulutusta suurempi, niin myyntiinhän se menee. Sähkönmittauksessa ei myöskään ole sähköverkon kolmen vaiheen summausta. Jos pientuottaja tuottaa yhteen vaiheeseen kilowatin teholla ja kuluttaa toisessa vaiheessa kilowatin teholla, hän maksaa kuluttamastaan sähköstä kymmenkunta senttiä tunnissa ja saa samanaikaisesti tuottamastaan sähköstä n. kolme senttiä tunnissa. Pientuottaja maksaa seitsemän senttiä tunnissa, vaikka sähkön nettokulutus on nolla.