Mitä edessä?

Julkaistu 1.4.2015

1. Todennäköinen vaihtoehto

Suomeen muodostetaan eduskuntavaalien jälkeen hallitus, jonka strateginen hallitusohjelma perustuu vientivetoisen kasvun varaan. Ohjelmassa tavoitellaan 200 000 uutta työpaikkaa. Maltillisella palkkaratkaisulla haetaan vahvistusta kilpailukyvylle eli tavoitellaan sisäistä devalvaatiota, kun oikeaa devalvaatiota ei pystytä tekemään. Sisäinen devalvaatio ei kuitenkaan alenna raaka-aineitten hintoja. Hallitus lupaa myös rakenteellisia uudistuksia ja kannustinloukkujen purkamista, mikä kuulostaa kovin tutulta. Erityisesti kannustinloukkujen purkaminen on niin hyvä vaalilupaus, ettei sitä ole tarvinnut vaihtaa kymmeniin vuosiin.

Myös muissa EU-maissa ja yleensäkin kilpailijamaissamme on maltillinen palkkakehitys eikä kilpailukykymme sanottavasti vahvistu. Muutaman vuoden kuluttua vahvimmat liitot hakevat lisää etuja omille jäsenilleen eikä palkkamaltti kestä pitkään. Talouskasvumme pysyy heikkona.

Rakenteelliset uudistukset edistyvät perinteiseen tapaan hitaasti, kun vartioidaan, ettei mikään taho joudu mistään luopumaan. Hallintoa ei saada yksikertaistettua, koska hallintoelimet ja virkamiehet pyrkivät tekemään itsestään korvaamattomia.

Julkisen talouden velkaantumista ei saada pysähtymään. Vaalikausi kitkutellaan eteenpäin joten kuten. Talousongelmat eivät vähene vaan lisääntyvät ja jatkamme vakaasti Kreikan tiellä, jossa lopulta muualla päätetään, mitä meidän pitää tehdä. 

2. Yksinkertainen ratkaisu

Suomeen tuli diktaattori, joka otti velkaongelman ratkaisun omiin käsiinsä ja laittoi kansantalouden kuntoon heti. Hän aloitti kertarytinän ennen kuin muu euroalue Suomen vielä rajumpiin toimiin pakotti, vaikka se kipeää tekikin hyvin toimeentuleville. Samalla työttömyysongelma voitettiin ja yhteiskunnallinen tasa-arvo lisääntyi. 

Diktaattotri leikkasi kaikkein suurimpia palkkoja, palkkioita ja eläkkeitä. Eläkkeille tuli katto, 4000 euroa kuukaudessa. Saatiin julkiseen talouteen säästöjä ja sen myötä pystyttiin paremmin perustelemaan myös isommalle kohtalaisen hyvätuloisten joukolle, että heidänkin on tingittävä eduistaan, palkkojen tai verotuksen kautta. Progressiivinen verotus ulotettiin pääomatuloihinkin. 

Julkisen sektorin palkkakustannuksia leikattiin 10 – 30 prosenttia, suurimpia palkkoja eniten. Tässä työllisyystilanteessa emme tarvinneet lisää työttömiä ja suurimmaksi osaksi kustannussäästö saatiin palkkojen alentamisen kautta. Julkisen sektorin työaikanormit yhdenmukaistettiin yksityisen sektorin kanssa. Vaalikentillä ihmisiä tavatessani julkiselta sektorilta irtisanotut ja irtisanomista pelkäävät ovat kertoneet, että he paljon mieluummin suostuisivat palkkansa alentamiseen kuin jäisivät työttömiksi. Monet julkiselta sektorilta työttömiksi joutuneet ovat yli 55-vuotiaita ja kokevat kovin vaikeaksi uuden uran luomisen. 

Palkkapotin leikkaaminen (suuruusluokka neljä miljardia vuodessa) antoi mahdollisuuden leikata kuntien valtionosuuksia parilla miljardilla, mutta alensi kulutuskysyntää ja sitä kautta heikensi kotimarkkinoiden tavara- ja palvelutuotantoa. Niinpä puolet palkkakustannusten leikkauksella saavutetusta säästöstä käytettiin välttämättömiin julkisiin investointeihin kuten teihin, rautateihin ja koulurakennuksiin, joiden kunnossapitoa on vuosia laiminlyöty ja korjausvelkaa kartutettu. Näin kotimarkkinatuotantoa vahvistettiin ja luotiin uutta työtä. 

Koska työttömyys on suurin ongelmamme, joka rasittaa julkista taloutta ja aiheuttaa syrjäytymistä ja muuta inhimillistä kärsimystä, julkiselle puolelle palkattiin monisatatuhatpäisestä työttömien armeijasta lisää väkeä erityisesti vanhusten hoivatyöhön. Hallintotehtävistä siirrettiin väkeä käytännön toimiin. 

Diktaattori kannusti kaikkia suomalaisia, yrityksiä ja päättäjiä suosimaan hankinnoissaan kotimaista. Lisättiin kotimaista paikallista energiantuotantoa, joka perustuisi uusiutuviin lähteisiin, puuhun ja muuhun biomassaan, tuuleen ja aurinkoon. Paikallisen energiantuotannon vahvistaminen toteutettiin hyvin vähällä julkisella tuella, lähinnä tuotekehitystä tukemalla. Ylipäätään valtion yritystukia karsittiin. Oman energiantuotannon lupamenettelyjä helpotettiin ja byrokratiaa kevennettiin. Pelkkä tiedon lisääminen auttoi paljon, kun ihmiset huomasivat, että itse tuotettu sähkö ja lämpö on ilman tukiakin edullisempaa kuin ostoenergia. Kotimaisen suosiminen ja kotimainen enrgiantuotanto korvasivat roimasti tuontia ja toivat kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja. 

Kannustinloukut purettiin ihan oikeasti. Kannustava perustulo vaati vielä kokeiluja ja selvitystyötä ennen maanlaajuista toteutusta. Välittömästi laadittiin kuitenkin työnteon kannustavuustakuun eli jokainen pienituloinen, tukien ja etuuksien saaja, sai työllä hankkimistaan tuloista vähintään puolet oman toimeentulonsa parantamiseen. Viittäkymmentä prosenttia pidetään maksimina suurituloisten marginaaliverolle. Diktaattori ei ymmärtänyt, miksi pienituloinen, jolla kaikki lisäansiot menevät kulutukseen, ei tuloriippuvien etuuksiensa takia ollut saanut samoilla ehdoilla auttaa itseään. 

Myös opiskelu lisäsi tuloja joutenoloon verrattuna. Kannustinloukkujen purkaminen oli avain ihmisten omatoimisuuteen ja sitä kautta myös julkisen talouden vahvistamiseen. PK-yritykset saivat palkata nuoria ja vanhoja töihin ja töitä oppimaan aina, kun yrityksen ja työntekijän kesken oli yhteisymmärrys. 

Ilmastonmuutos eteni, vaikka sitä onneksi pystyttiin hidastamaan. Maapallon väestö kasvoi vielä jonkin aikaa. Suomalaisellekin maataloudelle oli edelleen tarvetta, ihmiskunta tarvitsi ruokaa. Maatalous nähtiin tulevaisuuden alana ja sen toimintaedellytykset turvattiin, jolloin parannettiin uusiutuvien luonnonvarojemme hyödyntämistä yleisemminkin. 

Valtion asumistuen nimissä antama tuki kiinteistökeinottelijoille lopetettiin. Vuokria alennettiin parikymmentä prosenttia ja samalla valtion asumistukimenot romahtivat useilla sadoilla miljoonilla euroilla. Ay-jäsenmaksujen ja työnantajajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistettiin, jolloin verotulot kasvoivat 400 miljoonalla. 

Suomi lähti käyntiin. Työttömyys ja nuorten syrjäytyminen katosivat. Tuloerot pienenivät, kateus ja herraviha katosivat, luonto elpyi ja ihmiset olivat entistä onnellisempia. Julkisen talouden velkaantuminen pysähtyi ja aloimme maksaa velkojamme pois, kuten olemme aina ennenkin tehneet. 

Sitten heräsin unestani.