Tilinpäätös 2, soten kaataminen

Julkaistu 20.3.2019

Edellisessä tilinpäätöskirjoituksessani totesin, että Sipilän hallitus toteutti ohjelmansa ja saavutti tavoitteensa talouden ja työllisyyden osalta. En kuitenkaan ole tyytyväinen hallitusohjelman mukaisiin, pienimpiä etuisuuksia koskeviin indeksijäädytyksiin. Sote- ja maakuntauudistus jäi toteutumatta tällä vaalikaudella. Oppositiopuolueet kiistävät jarruttaneensa soten käsittelyä eduskunnassa. Kun en ole ollut kärpäsenä katossa seuraamassa eduskunnan valiokuntien työskentelyä, en ota kantaa siihen, pidettiinkö valiokunnissa pitkiä puheita vain puhumisen vuoksi käsittelyn hidastamiseksi.

Perustuslain mukaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan tehtävänä on antaa lausuntonsa sen käsittelyyn tulevien lakiehdotusten ja muiden asioiden perustuslainmukaisuudesta sekä suhteesta kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Perustuslakivaliokunta ei ole kuitenkaan ylin EU-säännösten tulkitsija.

Sote-uudistuksen käsittelyn eri vaiheissa ja aivan erityisesti kriittisessä loppuvaiheessa, aikapulan uhatessa, suurta kiistaa ja ajankulua aiheutui väittelystä siitä, pitäisikö uudistuksen valinnanvapausjärjestelmästä tehdä EU-notifikaatio vai ei. Perustuslakivaliokunta on jo viime kesäkuussa, ellei jo aikaisemminkin, saanut hallitukselta selvityksen, jonka mukaan valtioneuvosto on ollut sote-uudistusta valmistellessaan avoimessa ja jatkuvassa viranomaisyhteistyössä EU-komission suuntaan. Komission ylimmän virkamiesjohdon kanssa käydyissä keskusteluissa on tullut ilmi, ettei komissio suosittele notifiointia.

Kyse oli EU:n valtiontuki- ja kilpailusääntelystä, josta perustuslakivaliokunnan ei edes tarvitse anta lausuntoa, ei ainakaan perustuslakimme sellaista edellytä. Perustuslakivaliokuntamme ylensi itsensä komission yläpuolella olevaksi asiantuntijaksi ja lain tulkitsijaksi EU-sääntelyssä. Kilpailu asiantuntijuudesta komission kanssa on kaiken lisäksi aivan turhaa, sillä sen enempää komissio kuin Suomen perustuslakivaliokuntakaan eivät pysty antamaan EU-sääntelystä lopullista tulkintaa, vaan sellaisen pystyy antamaan ainoastaan EU-tuomioistuin, jos asia sinne viedään. Täysin turhaan aikaa vienyt notifikaatioriita on kiistaton todiste siitä, että sote-uudistusta jarrutettiin eduskunnassa tahallisesti.

Ainoa mahdollinen syy, miksi perustuslakivaliokunta vaati EU-notifikaatiota on, että valiokunta pystyi vaatimuksellaan viivyttämään sote-uudistuksen käsittelyä. Jos Suomen perustuslakivaliokunta todellakin olisi asiantuntevampi ja arvovaltaisempi taho tulkitsemaan EU-sääntelyä kuin unionin komissio, sen kannattaisi tarjota palveluksiaan, tietysti hyvää korvausta vastaan, myös muiden EU-maiden lainsäätäjille.

Edellisellä vaalikaudella sote-uudistukseen pyrittiin laajapohjaisella yhteistyöllä ja se epäonnistui. Sipilän hallitus otti toki kovin ison urakan niputtaessaan sote- ja maakuntauudistukset yhteen. Se myös pyrki tekemään uudistuksen hallitusryhmien voimin, mikä oli siinä mielessä viisasta, että suuremmalla porukalla olisi ollut vielä vaikeampaa päästä yhteisymmärrykseen uudistuksen sisällöstä. Hallitus otti riskin pyrkiessään kerralla hyvin laajaan remonttiin, mutta epäonnistumisen varsinaisena syynä on opposition tahallinen ja onnistunut eduskuntakäsittelyn jarrutus.