Varmistui simulaatioksi

Julkaistu 30.3.2017

Minulle kuten monelle muullekin ihmiselle on sattunut kummallisia tapauksia. Yksi tällaisista tapahtumakuluista on: Kaksi toisilleen tuttua ihmistä on asunut pitkään samalla paikkakunnalla. Kuitenkin kuluu pitkään, jopa kymmenen vuotta, että he eivät tapaa toisiaan, kun eivät ole niin läheisiä, että tapaisivat sopimuksesta. Sitten he tapaavat jossain epätavallisessa paikassa, jossa kumpikin käy hyvin harvoin, kenties eri paikkakunnalla. Ja päivän tai parin kuluessa tästä tapaamisesta he tapaavat aivan sattumalta uudelleen paikassa, jossa molemmat käyvät usein, ehkäpä kaupassa, jossa ovat jo vuosia asioineet suunnilleen kerran viikossa.

 

Kuulostaako edellinen tarina tutulta. Jos ei kuulosta, sinulla on varmaan ollut muita sattumuksia, jotka ovat omituisia tai joiden todennäköisyys on hyvin pieni, pienempi kuin loton päävoiton omalle kohdalle osumisen. Tällaiset oudot tapahtumat ovat saaneet minut jo kauan sitten epäilemään, ettemme eläkään reaalimaailmassa, vaan jonkun toisen, meitä kehittyneemmän sivilisaation luomassa simulaatiossa.

 

Edellä kerrottu on ihmisen henkilökohtaista kokemuspiiriä. Siitä ei voi tehdä varmoja päätelmiä, koska emme voi tietää, miten suurella osalla ihmisistä on vastaavanlaisia kokemuksia. Äskettäin on kuitenkin koko ihmiskunnalle paljastunut tapahtuma, joka on täysin järjetön eikä mitenkään ole mahdollinen reaalimaailmassa. Näin on varmistunut, että todellakin elämme simulaatiossa.

 

Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi, maailman vaikutusvaltaisimpaan tehtävään, on täysin järjenvastainen, uskomaton tapahtuma, jota ei mitenkään voi olla oikeasti tapahtunut. Tehtävään valittiin moukkamaisesti käyttäytyvä, kehnoilla yleistiedoilla varustettu ja kritiikkiä kestämätön mies, joka käyttäytyy kuin uhmaikäinen pikkulapsi hiekkalaatikolla. Trumpin toilailuja en viitsi paljoa kuvata, kerron vain pari esimerkkiä: Presidentti Trump järjesti lehdistötilaisuuden, johon suurelta osalta lehdistöä oli pääsy kielletty. Trump myös syytti edellistä presidenttiä puhelujensa kuuntelusta, mutta ei esittänyt väitteelleen mitään perusteita. Yhdysvallat on ainakin näennäisesti demokratia ja oikeusvaltio, joten tuollainen presidentin käytös ei ole oikeasti mahdollista.

 

Ehkäpä meidän simuloidun todellisuutemme järjestänyt sivilisaatio on kyllästynyt simulaatioonsa ja aikoo lopettaa sen. Tähän viittaa esim. se, että presidentti Trump kiistää ilmastonmuutoksen olemassaolon. Jos ilmastonmuutosta ei tarmokkaasti ehkäistä ja sitähän ehkäistään kehnosti, jos Yhdysvallat ei ole mukana, se yksinään riittää tekemään simulaatiostamme lopun.

 

Ajatus siitä, että elämme simuloidussa todellisuudessa ei ole uusi. Asiaa pohti jo antiikin filosofeista erityisesti Platon, vaikka ehkä hänen aikanaan sanaa simulaatio ei vielä oltu keksitty. Platon kertoi myös, että hän oli joskus onnistunut irrottamaan katseensa ihmiselle näkyvästä varjotodellisuudesta, katsonut taakseen ja nähnyt oikean todellisuuden. Nyt jos koskaan ihmiskunnan olisi aika rimpuilla irti simulaatiosta ja ottaa ohjat omiin käsiinsä. Meidät tähän simulaatioon asettaneen sivilisaation hyväntahtoisuus näyttää nimittäin olevan loppumassa. Ihan ensimmäiseksi pitää siirtää syrjään presidentti Trump, jonka simuloija on ihan pelkkää häijyyttään nostanut presidentiksi.

 

Alpo Kekkonen